Tutustu:
Varpu-verkoston toimijoihin
Verkoston luomiin eettisiin periaatteisiin
Varhaista avointa yhteistyötä edistäviin työskentelyvälineisiin
|
||
Varhaista avointa yhdessä tekemistä”Mitä aikaisemmin huoliin tartutaan, sen helpompi niitä on selvittää. Kaikki tietävät tämän. Liian usein kuitenkin jäädään odottelemaan, että vaikeudet ratkeavat ajan kanssa. Ja jälkiviisaasti sitten päivitellään, miksei asiaan puututtu ajoissa, kun se oli kaikkien tiedossa kauan sitten.” Valtakunnallinen Varpu-verkosto on vuodesta 2004 lähtien tukenut varhaisen puuttumisen ajattelun ja käytäntöjen levittämistä. Varpu-verkosto levittää asiakaslähtöisiä ja kumppanuuteen perustuvia varhaisen puuttumisen käytäntöjä, jotka edistävät asiakkaiden kunnioittavaa kohtaamista ja osallisuutta omien asioidensa hoidossa. Varhaista puuttumista on monenlaista. Sen nimissä tehdään jopa vastakkaisia asioita. Tällä sivustolla esiteltävä varhaisen puuttumisen toiminta-ajatus perustuu Varpu-verkoston yhteisesti sopimiin eettisiin periaatteisiin. |
TapahtumiaVarpu-verkoston syysseminaari 2010 Jo perinteeksi muodostunut Varpu-verkoston vuosittainen seminaari alkoi ministeri Risikon kutsuvierasaamukahveilla ja jatkui Varpu-verkoston jäsenille ja muille kiinnostuneille avoimena tilaisuutena. Seminaarissa kuultiin mitä verkoston jäsenille varhaisen avoimen yhteistoiminnan edistämisen saralla kuuluu sekä kerrattiin mistä ja miksi Varpu-verkosto sai alkunsa ja pohdittiin mikä on verkoston rooli ja tehtävät jatkossa. Muita yhteisen pohdinnan teemoja tänä vuonna olivat kiusaamisen ehkäisy alle kouluikäisten lasten parissa sekä miten varhaista puuttumista edistetään kunnissa osana sosiaali- ja terveydenhuollon Kaste-ohjelmaa. |
|